Tarinamme
HautausWalon tarina rakentuu vuosikymmenten kokemuksesta, perheyrityksen jatkuvuudesta ja ihmisten kohtaamisesta elämän tärkeissä hetkissä. Vuodesta 2011 lähtien olemme auttaneet omaisia järjestämään jäähyväisiä yksilöllisesti, rauhallisesti ja läheisen toiveita kunnioittaen.
Haluamme tarjota hautauspalvelua, jossa tärkeintä on ihminen: lämmin kohtaaminen, kiireettömyys ja tunne siitä, ettei surun keskellä tarvitse selvitä kaikesta yksin.
Yrityksemme on kasvanut vuosien mukana, ihmisiä varten
KukkaWalo on vuonna 2009 perustettu monipuolinen perheyritys, jonka palveluihin kuuluvat kukkakauppa ja kukkasidonta, hautauspalvelut sekä hautakivien suunnittelu ja lisäkaiverrukset.
Valmistamme omassa pajassamme myös oliiviöljykynttilöitä. Lisäksi tarjoamme kuljetuspalveluita sekä erilaisia tila- ja majoituspalveluita.
Pöllölän talossa palvelee Kahvipiste Kyläpöllönen, ja tilojamme voi vuokrata kokouksiin, pieniin juhliin ja muihin tilaisuuksiin. Käytettävissä ovat pienempi, noin 15 hengen tila ja enintään 30 hengen Helmi-sali.
Meiltä löytyy myös majoitustiloja – kysy niistä lisää.